Sopeutumimisvalmennus. Kohderyhmä: ulkosuomalainen, ulkosuomalaiset

Oletko lähdössä ulkomaille? Oletko ulkosuomalainen? Kaipaatko tukea tai ohjausta uuteen elämään? Henkilökohtainen sopeutumisvalmennus voi auttaa juuri Sinua.

Muutto ulkomaille on iso askel. Erityisesti se voi tuntua isolta, jos kyseessä on muutto kokonaan uudenlaiseen ympäristöön, jossa sekä kieli että kulttuuri ovat uusia.

Paras apu sopeutumiseen on hyvä valmistautuminen muuttoon ja sen osana juuri omia tarpeitasi vastaava kansainvälinen sopeutumisvalmennus. Tällä tarkoitamme konsultointia, jonka aikana pohditaan asiakkaan elämään nykyisellään ja sitä, miten se tulee muuttumaan uudessa kulttuurissa. Kyseessä on kokonaisvaltainen valmennus, jossa lähtien asiakkaan toiveista varmennetaan se, että oma hyvinvointi ja mielekäs elämä jatkuu myös uudessa kotimaassa.

Parhaiten sopeutumisvalmennus toimii, kun asiakas on valmis tekemään aktiivista työtä oman tilanteensa edistämiseksi. Helpoiten tämä käy päinsä, kun asiakkaalle rakennetaan oma valmennusohjelma, jonka pituus voi olla 4 - 6 viikkoa.

Kyseessä on valmennus, joka koostuu asiakkaan oman opiskelun, työmateriaalien, kotitehtävien ja konsultaatioiden yhdistelmästä.

Nämä henkilökohtaiset ohjelmat tarjoavat valmennusta kaikille halukkaille, joille se menetelmä soveltuu. Soveltuvuuden varmistamiseksi selvitetään ensin asiakkaan yleistilanne heti ensimmäisen konsultaation tai tilannekartoituksen aikana.

Aloitus:

Aloitus on helpointa tilannekartoituksen avulla. Ole hyvä ja kerro viestissäsi lyhyesti omasta elämästäsi sekä haasteista ja toiveista, jotka odottavat sinua jatkossa uudessa kotimaassa.
Me vastaamme ehdottaen juuri tilanteeseesi sopivaa ohjelmaa: Asiakaspalvelu

Ohjelmien kuvaus:

Sähköposti-ohjelma: 2 sähköpostikonsultaatiota + 2 nettipuhelua.
Hinta yht. 140 eur - 10 % alennus = 126 eur

Soveltuu tilanteisiin, joissa voidaan katsoa, että paitsi keskustelu myös tilanteen kognitiivis-analyyttinen käsittely esim. kirjallisten kotitehtävien tai harjoitusten muodossa voi olla avuksi.

Chatti-ohjelma: 2 chattia + 2 nettipuhelua.
Hinta yht. 150 eur - 10 % alennus = 135 eur

Suositeltava vaihtoehto silloin, kun asiakas pitää kirjoittamisesta, mutta haluaa palautetta samantien. Chatin aikana voidaan yhdessä tehdä psykologisia tehtäviä, joissa tutkitaan asiakkaan tapaa suhtautua tilanteisiin ja ohjata häntä löytämään uusia ratkaisuvaihtoehtoja.

Skype-ohjelma: 4 nettipuhelua.
Hinta yht. 180 eur - 10 % alennus = 162 eur

Soveltuu etenkin pitkään jatkuneiden ongelmien käsittelyyn silloin, kun asiakas kokee, että puhuminen on se tapa kommunikoida, joka on tehokkain, tai se tapa käsitellä asioita, joka on oikeastaan ainoa mahdollinen oman elämäntilanteen käsittelemiseksi.

Käyttöehdot ja tilaaminen

Henkilökohtaisiin sopeutumisohjelmiin sovelletaan samoja käyttöehtoja kuin muihinkin palveluihin. Muistathan käyttää kaikki varaamasi konsultaatiot 60 päivän sisällä laskettuna maksupäivästä. Kaikki sopeutumisohjelmat maksetaan kerralla, ennen ensimmäisen konsultaation käyttämistä.

Henkilökohtaisen sopeutumisohjelman hinta määräytyy siihen sisältyvien konsultaatioiden mukaan - 10 % alennus verrattuna yksittäisten konsultaatioiden perushintoihin. Pienin mahdollinen ohjelma koostuu vähintään kolmesta konsultaatiosta. Yhteistyökumppanien jäsenten saama alennus on - 10 % verrattuna yksittäisten konsultaatioiden perushintoihin.


Psykologipalvelu netissä. Verkkoterapia. Nettipsykologi. Nettiterapeutti. Tukipalvelu verkossa.
Psicología online | Terapia online | Psychologue en ligne | Online-Therapie | Psykoterapeutti | Psiholog online
Suomi - Helsinki - Turku - Lappeenranta - Oulu - Ruotsi - Tukholma - Malmö - Göteborg
Therapy Services | Sitemap(XML) | Puhelin: + 358 (09) 2316 4346 | Yhteydet | E-terapi på nett